Yhteisöllisyys on minulle tärkeä arvo työssä ja yrittäjyydessä. Sen merkitys on korostunut viimeisen vuoden aikana, kun etäisyyden kokemus on koulinut kehittymään. Onnekseni minua ympäröi saman arvopohjan omaavien yrittäjäkollegoiden ja samalla ystävien yhteisö Rohkian luovasta toimistosta ❤️ ihanat Virve, Sara, Hanna ja Johanna!
Nämä naiset vahvistavat työarjessani sellaista virettä ja voimaa, että saan yrittäjänä loistaa omalla polullani ja hyödyntää potentiaaliani rohkeasti. Yhteisö ruokkii rohkeutta, luovuutta, inspiroitumista, innostusta ja elämäniloa. Kun yrittäjän takin läpi tuulee kylmästi, saan heiltä lämmintä tukea ja kannustusta. He näkevät eteenpäin, jos itse en näe tai kykene luottamaan itseeni. Yrittäjien työyhteisö buustaa uskomattomalla tavalla eteenpäin ja saa minut tekemään asioita, joita en tekisi yksin.
Juuri starttasimme yhteisen Rohkia tulevaisuus -kehittämishankkeen. Tämän naisjengin kanssa ja tuella on mahtava tehdä yhdessä ja kehittää myös omaa bisnestä. Osaamisen vaihtoa, ideointiapua ja ajattelukumppaneita löytyy. On arvokasta, kun saan yksinyrittäjänä olla mukana kehittymässä ja oppimassa näin loistavassa seurassa. Kehittämishankkeen aikana Rohkian tulevaisuus ja mahdollinen yhteinen liiketoiminta saa varmasti uusia näkyjä. Kutkuttavaa.
Meillä on Rohkian tiimin naisten kanssa yhteinen ”hyytävä” tapa ladata akkuja. Se on avannon kylmän veden ja savusaunan löylyjen vuorottelu. Näiden ääripäiden miksaaminen pakottaa elämään hetkessä ja olemaan läsnä. Kehollinen kokemus ja palautumisen varmistaminen on yrittäjän arjessa tarpeen. Tämän äärelle pääsemme säännöllisesti Linnakalliolla – ah mikä autuas paikka ja kokemus!
Kiitos Rohkian tiimiläiset yhdessä ja erikseen! Tätä on parhaimmillaan yhteisöllisyys.
0 kommenttia