Kaikki eivät ole kokeneet poikkeusajan työelämän arkea samalla tavalla. Osa on sopeutunut hyvin, mutta osa meistä kärsii.

Fiilikset työstä ja elämästä voivat olla tätä: tehokasta tekemistä, ei keskeytyksiä, työ omissa käsissä, enemmän aikaa perheelle, aikataulut pitävät, helppoa, työmatkoihin ei mene aikaa, kaikki sujuu näinkin ja energiaa riittää.  Fiilikset voivat olla myös päinvastaisia: muutos ei tunnu hyvältä, epävarmuutta, aina vain vaihtoehtoisia toimintatapoja, digitaalisuuden ähkyä, yksinäisyyttä, jatkuvaa työntekoa, digihaasteita, pelkoa tulevasta, väsymystä ja passiivisuutta.

Hyvä kysymys onkin, että mitä on tämän työelämäkokeen jälkeen syksyn tullen ”uusi me”? Mitä työyhteisönä haluamme olla? Mitä työ itseasiassa merkitsee minulle? Yksilöllisistä kokemuksista, tunteista ja tulevasta on tärkeä päästä keskustelemaan – jakaa fiiliksiä ja rakentaa yhdessä työarkea uudella tavalla. Etäilyn ja pitkään kestäneen uuden normaalin odottamisen sijaan on merkityksellistä lisätä työyhteisöissä tavoitteellisesti puhetta ja jakamista. Ihmiset ovat uusi me ja ihmiset ovat yhteisö.

Nyt on työpaikoilla oiva paikka uudistua ja uskaltaa myös luopua niistä toimintatavoista, jotka eivät vie meitä uutta kohti. Miksi raahata mukana niitä asioita, joista emme pidä. Tämä toiminee yksilö- ja yhteisötasolla.

Kysytäänkö siis yhdessä: Mitä haluamme olla jatkossa?

Yhteisen kysymisen, keskustelun ja kuuntelun voi ulottaa johtamiseen, työn toimintatapoihin ja tapaan vuorovaikuttaa. Coachaavalla otteella mahdollistuu työyhteisön vahvistuminen uudelle tasolle – syntyy ”uusi me”. Ollaan rohkeita – avataan silmät ja rakennetaan yhteisesti parempaa tulevaisuuden työelämää.